torstai, 21. toukokuu 2020

21.5.

Kesä tekee tuloaan. Siivosin tänään uudelleen parvekkeen, pääsiäisen aikoihin siivosin ensimmäisen kerran. Yhden kukankin laitoin tänään ulos ja pari pitäisi vielä hankkia. Ja joku kiva matto lattialle, sitten tuo olisi täydellinen. Kävin lapseni luona pikaisesti ja loppupäivä on mennyt vain oleskellessa. No, vapaapäivähän tämä on ja vielä kolme edessä. Ajattelin huomenna pyöräillä ystävättären luokse kylään tekemään pihatöitä. 

Viime syksyinen deitti pelaa jotain peliä kanssani ja nyt en enää ota yhteyttä itse ollenkaan. En jaksa enää hänen ajatuksen juoksuaan ja käytöstä. Yhtenä päivänä hän on aktiivinen viestittelemään ja toisena tulee kylmä rätti vasten kasvoja. Tylyjä, töksähteleviä viestejä, joista itse tulen vain hämmentyneeksi. Miksi viestittää, jos se ei kiinnosta? Muutenkin olen huomannut, että sävy viesteissä on muuttunut muodolliseksi ja tulee sellainen olo, että hän kirjoittaa kohteliaisuuttaan. Hän ei kysy minulta mitään, hän ei ole kiinnostunut minun ajatuksista tai toiveista. Minä en tiedä mitä hän haluaa. Kaverin? Kumppanin? Seksiä? Mihinkään edellä mainituista ei tällä tyylillä ole mahdollisuuksia, joten miksi hän edes vaivautuu. Jos tulee enää yksikään viesti häneltä, nostan kissan pöydälle ja kysyn. Muutoin tämä on osaltani taputeltu. En vain jaksa enää pelata näitä kummallisia pelejä, joiden säännöistä minulla ei ole hajuakaan. 

Viime viikolla tein tyhjän profiilin deittisivulle ihan vain mielenkiinnosta. Halusin katsoa onko uusia ihmisiä tullut sovellukseen. Minuun otti yhteyttä ex-avokkini kaveri. Paljastin heti alussa henkilöllisyyteni hänelle ja viestittelimme pitkät pätkät. Vaihdoimme kuulumisia omasta ja lastemme elämistä. Puhuimme parisuhteen löytämisen vaikeudesta ja siitä mitä kumpainenkin odottaa/toivoo suhteelta. Oli mukava jutella jonkun miespuolisen kanssa noin helposti hankalistakin asioista. Helppous varmasti johtui siitä, että toistemme taustat tiedämme. Kun löytäisikin jonkun ihmisen, jonka kanssa on yhtä helppoa ja mutkatonta jutella. Sellaisen tavallisen ja täysipäisen, niinkuin hän on. Harmi, että meidät yhdistää yksi ihminen ja täten mahdollisuudet ovat vähissä. Kohtalon ivaa. 

Toinen isommista lapsista tulee luokseni kahden viikon päästä. Ihana nähdä pitkästä aikaa hänet. Äitienpäivänä soittelimme videopuhelun isompien lasten kanssa ja siinä puhelin aikana huomasin että minulla on suunnaton ikävä heitä. Olisi niin ihanaa viettää koko porukalla aikaa ja jutella. Kesällä menen kummankin luona käymään, jollei jotain isompia muutoksia ja rajoituksia tämän Koronan vuoksi tule. 

Nyt Netflixin pariin sohvan uumeniin. Huomenna pitkä pyörälenkki edessä, kyllä kelpaa uuden karhealla fillarilla päästellä. 

sunnuntai, 5. huhtikuu 2020

5.4.

Aikaa on taas kulunut. Olen pari kertaa aloittanut kirjoittamisen mutta poistanut tekstin. Levottomuus sisällä taas kasvanut, omituinen ajatusmyrsky menossa melkeinpä koko ajan pääni sisällä. Mistään ei saa otetta, ehkä vain mietin liikaa. Onko tämä keväästä johtuvaa vai omasta elämäntilanteesta tänä kummallisena aikana. Olen mietiskellyt itseäni ja omaa elämääni. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta kaipaan välillä toisen ihmisen läheisyyttä aivan sietämättömän paljon. Ihoa. Toisen kehon lämpöä. Kosketuksia. Sitä tunnetta, kun toinen halaa lämpimästi. Ajankohta näiden kaipaamiseen on kaikkea muuta kuin hyvä näinä rajoitusten aikoina. Samaan aikaan kun tiedostan kaipauksen tunteen, tiedostan myös sen että haluan viettää aikaa yksin. Omassa pienessä kuplassani. Siinä kuplassa, jossa ei tarvitse huomioida mitään eikä ketään muuta. Kykenenköhän minä enää parisuhteeseen sen perinteisessä muodossa? Siis sitten joskus tulevaisuudessa, kun ihmisiä voi jopa kohdata. Koska jos minä läheisyyttä tarvitsen, niin kyllä minun täytyy joku lähelle päästää. 

Reilu kuukausi sitten sain yhteydenoton viime syksyiseltä deitiltä. Yllätyin, hämmästyin, ilahduin. Ihminen oli ja on hyvin puoleensa vetävä, jotain sellaista mitä en pysty vastustamaan. Toisaalta myös hyvin ristiriitainen ihminen. Äärimmäisen itsenäinen ja joissain tilanteissa jääräpäinen. Tiedän että jokin hänessä ja hänen käyttäytymisessään aktivoi jonkin kipupisteen minussa ja siksi hän niin vastustamaton on. Minä en tiedä miksi hän minuun yhteyttä otti ja en osaa sitä edes kysyä. En varmaankaan uskalla, en ehkä halua kuulla vastausta. En tiedä miksi se pelottaa. Nyt viestittelemme päivittäin, välillä viestit ovat huomioivia, mutta välillä väkisellä väännettyjä joista jää vain kummallinen fiilis. Tässä kun luen kirjoittamaani, niin tulee sellainen olo että nyt kannattaisi vain lopettaa yhteydenpito ja juosta karkuun lujaa. Näin minä neuvoisin jos joku minulle samaa tulisi kertomaan. Ehkäpä se olisikin järkevä ratkaisu, toisin kuin flirttailun jatkaminen. 

Viikko lomaa edessä. Siivoan kotiani, kun mihinkään ei voi mennä. Laitoin viime viikolla asuntohakemuksen menemään, jotenkin en tunne tätä asuinaluetta enää hyväksi. Turvattomuus on saanut suuren jalansijan elämässäni. Haluaisin käydä kaupassa ilman pelkoa siitä, että joku ihminen minua vahingoittaisi. Alueella on lisääntyvässä määrin ollut ongelmia ja minua pelottaa. 

lauantai, 29. helmikuu 2020

29.2.

Kolme kuukautta kulunut viimeisimmästä kirjoituksesta. Näiden kuukausien aikana on tapahtunut paljon, muttei kuitenkaan mitään mullistavaa. Aikani on kulunut töiden ja harrastusten parissa. Ja olen pari kuukautta tapaillut uutta ihmistä. Olemme yhteydessä päivittäin, tapaamme viikottain, mutta mitään fyysistä suhteeseemme ei toistaiseksi kuulu. Välillä tuntuu että suhteemme on hyvin pinnallinen, en jotenkin saa otetta ihmisestä enkä pääse hänen sisimpään. Hyvin hämmentävää. Hän on hyvin huomaavainen, muistaa minua juhlapäivinä, pitää itse yhteyttä aktiivisesti. Nautin hänen seurastaan ja hänen kanssa on mukava kulkea ja tehdä asioita. Toisaalta, mikäpä kiire tässä on yhtään mihinkään.

Kaaduin viikko sitten ja selkä on kipeä. Selän kuvauksissa paljastui murtuma, jota ei kuitenkaan voida muutoin hoitaa kuin lääkkeillä ja ajan kulumisella. Harmittaa vietävästi etten pääse salille normaaleja treenejä tekemään. En pysty tällähetkellä istumaan tai seisomaan pitkiä aikoja, kun alkaa julmettu selkäsärky. Aika on kulunutkin pitkällään ollessa. Televisiota olen tuijottanut ja ystävien kanssa puhelimessa notkunut. Kuluuhan tuo aika näinkin. Ulkona on ollut kovat pakkaset ja ei ole niidenkään vuoksi ollut hinkua poistua kotoa. Mutta aurinko lämmittää jo! Kohta on kesä! 

torstai, 12. syyskuu 2019

12.9.

Huomenna on muuttopäivä. Viimeinen yö, tässä kodissa, tekee tuloaan. Joka paikassa laatikoita ja säkkejä. Asunto kaikuu kun verhot on pois ikkunoista ja matot kerätty lattioilta. Olo on vähän haikea, mutta toisaalta jännittää. Nyt se oma elämä yksin alkaa. Kysyin lapselta, että miltä hänestä tuntuu muutto omaan kotiin. Innoissaan tuntuu olevan ja oman elämän alkua odottaa myös hän. Huomenillalla ystävätär tulee auttamaan asunnon laiton kanssa ja jospa vaikka muutaman oluen joisimme illan aikana. Sisustamme ja vietämme aikaa yhdessä. 

Tämä asunto oli hyvä koti, turvasatama minulle. Täällä sain kasattua itseni ja elämäni uusiksi. Nyt on hyvä suunnata uutta kohti. 

sunnuntai, 18. elokuu 2019

18.8.

En päässyt hakemaani työpaikkaan. Hieman harmitti, mutta nyt keskityn tulevaan muuttoon. Tuntuu että ympärillä käy jatkuva pyörre, kaikkien läheisten elämä on muutosten kourissa. Toinenkin vanhemmista lapsista lähtee eri paikkakunnalle. Olo on haikea, mutta ei enää tällä kertaa niin vaikea ja ristiriitainen. Raivasihan toinen jo polun reilu vuosi sitten. Tiedän että tämäkin lapsi tulee selviämään ja pärjäämään. Tälle paikkakunnalle jää enää nuorin opettelemaan omaa elämää. Minne lie vie hänen tiensä vuoden päästä. 

Odotan innolla oman elämäni alkua. En ole koskaan aiemmin asunut ja elänyt yksin, aina on ollut kumppani tai lapset. Tulevaisuudessa minun ei tarvitse huolehtia kuin omasta elämästäni. Tuntuu oudolta ajatukselta, mutta myös hyvältä. En ole vastuussa enää kenenkään muun vaatehuollosta tai ruokkimisesta. Käyn kaupassa jos huvittaa, siivoan silloin kun haluan, teen ruokaa jos minulla on nälkä. Saan olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta, omasta rauhasta. 

Leukakipu on palannut takaisin ja tulossa on hoitoneuvottelu, että mitä asialle aletaan tekemään. Toivon hartaasti että pääsen leikkaukseen vihdoin ja viimein. Olen väsynyt ja tympääntynyt tähän jatkuvaan jäytävään särkyyn. Syöminen sattuu, puhuminenkin on välillä hankalaa. Suu ei aukea kunnolla ja tuskastun, kun en saa ruokaa kunnolla laitettua suuhun. En halua olla lääkkeitten varassa näiden kipujen kanssa, ei se mikään ratkaisu ole popsia niitä jatkuvasti vain kivun poistamiseksi. Tähän täytyy tulla loppu jossain vaiheessa.

Välit miehen kanssa ovat muuttuneet aina vain enemmän kaverillisiksi. Puhumme toki päivittäin, mutta hyvin arkisista asioista.  Tunteista ei puhu enää kumpikaan eikä meidän tulevaisuudesta. Se juna meni jo. Tällä hetkellä tuntuu että olen saanut hyvän ystävän tilalle ja näin on hyvä. Tilanne toki saattaa muuttua sitten kun jompikumpi kumppanin löytää. Mutta se on sitten sen ajan murhe. 

Ulkona kaunis ja lämmin ilma, jospa vaikka lenkille lähtisin.

  • Entinen kuuntelija

    Aiemmin kuuntelin vuosikausia muiden murheita omani kätkien. Nyt puran ahdistustani ja yritän ymmärtää itseäni ja sitä, miksi toimin elämässäni niinkuin toimin.