lauantai, 19. tammikuu 2019

19.1.

Tämä päivä on mennyt sohvalla maatessa ja huonoa oloa potiessa. Eilen olin ystävieni kanssa juhlimassa synttäreitäni ja pää on tänään ollut kipeä. Mutta hauskaa meillä oli, se on kai pääasia. Näin eilen miehen menneisyydestäni, vuosien takaa. Silloin vuosia sitten emme omista elämäntilanteistamme johtuen saaneet suhdetta aikaiseksi, vaan vietimme säännöllisesti öitämme yhdessä ihan vain puhtaasti ihon ikävää lievittääksemme. Tunteita varmasti oli kummallakin mukana, minulla ehkä enemmän. Nyt eilen kohtasin aikuiseksi kasvaneen miehen, joka on elämänsä saanut järjestykseen ja on onnellinen puolisonsa kanssa. Ja minä huomasin olevani iloinen hänen onnestaan. Juttelimme menneistä, nykyisyydestä ja kaikesta siltä väliltä. Ja kumpikin tuli siihen lopputulokseen että oli hyvä kun kohtasimme, silloin joskus ja nyt. Kaikella on tarkoituksensa.

Huomenna aloitan taas vesijumpan ja tuo olisi sitten tarkoitus ottaa viikottaiseksi tavaksi. Jospa selkäkipukin nyt häviäisi, kun pääsee pehmeämpään olomuotoon liikkumaan. Ihana ajatella jo valmiiksi jumpan jälkeistä saunaa ja lämpöä. Pakkanen vaan ei taida vielä huomennakaan hellittää. Toivottavasti kuitenkin ensi viikon aikana jo lauhtuisi ilmat, että pääsisi lenkillekin. Ensi viikko on repaleinen töiden puolesta, pari koulutusta jotka sotkevat normirytmiä. Toisaalta kiva oppia jotain uutta, mutta toisaalta stressaavaa kun tietää töiden kasaantuvan. Niiden setvimisessä meneekin sitten loppuviikko. No, tätä nyt ei varmaankaan kannata tänään murehtia.

lauantai, 5. tammikuu 2019

5.1.

Joulu on vietetty ja vuosikin vaihtunut. Joulu oli aivan ihana, sain viettää lasteni kanssa muutaman päivän yhdessä. Teimme ruokaa, juttelimme vanhoja muistellen, ulkoilimme ja pelasimme pelejä. Vaikka nautinkin ajastamme, nautin kyllä joulun jälkeen hiljaisuudestakin kun jäin viikoksi yksin. Uuden vuoden sitten vietimmekin kaveriporukalla. Oli mukavaa syödä yhdessä, viihtyä ja ammuimme jopa rakettejakin. Kaikin puolin onnistunut vuoden vaihtuminen. Olen onnekas, kun ympärilläni on näin ihanat lapset ja ystävät. 

Elämäni on tasaista. Liikunta on säännöllisenä kuvioissa ja hyvä niin. Nautin tästä kun voin täyttää päiväni haluamallani tavalla. Lapsi on kohta täysi-ikäinen ja elämä muuttuu silloin uudelleen. Silloin joudun miettimään oman tulevaisuuteni uusiksi. Ajatus muualle muuttamisesta on alkanut kiehtomaan aina vain enemmän. En tiedä tulenko toteuttamaan tuota muuttoa, mutta haaveita täytyy olla. Edes jokin tavoite. Parisuhteesta en enää edes haaveile, tulee jos on tullakseen. Minulta kysyttiin uutena vuotena, että eikö olisi kiva kun olisi mies rinnalla. Mietin tuota ja tulin siihen tulokseen, että näin on hyvä. Tähän tottui, tähän oppi. Tietyllä tavalla hyvin voimaannuttavaa kun osaa olla yksin ja tajuaa selviävänsä. En enää elä muiden kautta, en muiden elämää enkä pyhitä omaa olemistani muille.

Nyt elän omaa elämääni.

perjantai, 7. joulukuu 2018

7.12.

Itsenäisyyspäivä oli ja meni, linnanjuhlia katsoin pitkästä aikaa moneen vuoteen. Söimme pojan kanssa vähän juhlavamman aterian ja kävimme kävelyllä. Tänään ulkoilimme ystävättären kanssa lumisessa metsässä. Ihanan rauhallista ja valoisaa oli. Keräsin havuja maljakkoon ja ne varistaa neulasia jo nyt. Onneksi en oikeaa joulukuusta aio laittaa, en kestäisi sitä sotkua. Äsken leivoin sämpylöitä aikani kuluksi ja hyviä olivat. Huomenna jos jaksaisi siivota, niin voisi joulukuusen laittaa esille. Ihana valkoinen tekokuusi odottaa koristelua ja kauniita valoja. Kohta on vihdoinkin joulu ja saan kaikki lapseni luokseni, niinkuin ennen vanhaan. Tämä on sitten viimeinen joulu näin, ensi vuonna nuorinkin on täysi-ikäinen. Siksi tämä ehkä niin haikealta tuntuukin. 

Lopetin yhteydenpitoni miehen kanssa. Koin tilanteen semmoiseksi, että minua manipuloidaan koko ajan jollakin asialla. Hän ei kuitenkaan loppujen lopuksi halunnut kuunnella minun mielipiteitäni, vaan jatkoi oman missionsa syöttämistä. Elämäntilanteemme olivat kuitenkin liian erilaiset ja ainoa jonka olisi pitänyt joustaa olin minä. Minä en vain ole valmis luopumaan tästä omasta elämästäni ja omista mielipiteistäni. Toki tiedän että suhteet joustoa vaatii, mutta kummaltakin. Kummankin täytyy kyetä kuuntelemaan eikä ainoastaan jyrätä omilla mielipiteillä. Suoraan sanottuna en ole potenut pahaa mieltä vaikka tuo ihminen elämästäni poistuikin, ainoastaan helpotuksen tunne on ollut päällimmäisenä. Eli tein oikean ratkaisun. 

Viikon päästä ystävien kanssa laatu-aikaa tiedossa. Ihana saada koko porukka taas kokoon ja nauraa vatsansa kipeäksi. 

sunnuntai, 11. marraskuu 2018

11.11.

En enää keksi otsikoita, enkä oikeastaan kirjoitettavaakaan. Kuitenkin sisällä on levottomuus, joka kerää painetta ja etsii ulospääsyä. En vain saa mistään ajatuksesta kiinni että pääsisin vyyhtiä purkamaan. Ajatukset sinkoilevat päässä kuin flipperin kuulat. Jollakin kummalla tavalla tunnen itseni surulliseksi, ikävöin ihmisiä menneisyydestä. Ehkä tämä päivä vain herätti kaipuuni jo edesmenneeseen ihmiseen, joka minulle isän korvike oli lapsuudessa ja nuoruudessa. Sytytin kynttilän hänelle ja olen muistellut häntä. Sitä, kuinka hän valoi uskoa osaamiseeni ja minuuteeni. Ikävöin niitä hetkiä, kun sain jutella hänen kanssaan.

Tämän viikonlopun olen viettänyt lapseni kanssa ja meillä on ollut oikein mukavaa. En siis vieläkään lähtenyt miehen luokse. Halusin viettää aikaa kotona ja tarjota hänelle mahdollisuuden olla omien lastensa kanssa isänpäivä viikonlopun. En edelleenkään halua lapsia sotkea tähän tässä vaiheessa. En halua tehdä mitään sellaista mitä en itse halua. Onko minusta tullut niin itsekäs jo etten kykene joustamaan? Pidänkö tosiaan niin tiukasti kiinni omista rajoistani etten piiruakaan anna periksi? Toisaalta uskon että aikanaan olen hyvinkin joustava, sitten kun siihen pisteeseen asti päästään. Vai muutuinko minä lopullisesti? 

Sekavaa sepustusta. 

sunnuntai, 4. marraskuu 2018

4.11.

Sunnuntai ja ahdistus, sunnuntaiahdistus. Huomaan nykyään aloittelevani jo työviikkoa sunnuntai-iltana, mietin maanantai aamua ja työtehtäviä. Hyvin kannattavaa, siitähän minulle maksetaan. Täytyisi yrittää vain rentoutua ja laittaa aivot narikkaan. Helpommin sanottu kuin tehty. No jospa kohta jotain hömppää katsoisi, auttaisikohan se.

En mennyt miehen luokse tänäkään viikonloppuna, en halunnut. Mies alkoi suunnittelemaan liian paljon minun elämääni ja minä aloin pakittamaan. Minulle saneltiin velvoitteita ja minulta vaaditaan liikaa liian nopeasti. Toinen ei uskonut, vaikka sanoin etten tykkää että minun oletetaan tekevän jotain mullistavia muutoksia elämääni. Liian paljon vaatimuksia, joiden tunnen vain rajoittavan minun elämääni. Miksi ei vain voisi rauhassa antaa asioiden edetä omalla painollaan? Mihin on niin hirvittävä kiire? Miksi pitää pilata kaikki vaatimalla? Miksi ei vain olisi voinut antaa aikaa ja tilaa? Toki minulle tapahtui hyvin ikävä asia viikolla, joka muistutti jälleen kerran siitä kuinka hyvä minun elämäni on näinkin. Sekin varmasti aiheuttaa itselleni tätä vetäytymistä. 

Viime viikolla sain taas salitreenit käyntiin, kävin kolme kertaa töiden jälkeen hikoilemassa. Ensi viikolla on kolme treeniä taas tiedossa ja tuntuu, että nyt taas alkaa rullaamaan liikuntapuoli. Paino ei yllättäen ole kuitenkaan noussut, tuo on ollut vähän yllätys itselleni. Nyt jos muutaman kilon saisi tiristettyä irti niin olisin tavoitteessani. Ja sitten tuleekin joulu ja kaikki kilot takaisin... Tänä vuonna saan kaikki lapseni jouluksi kotiin. Olen suunnitellut jo syömisiämme ja tekemisiä. En muista milloin olisin odottanut joulua niinkuin nyt. Sanoinkin ystävälleni, että nytkö alan muuttumaan jouluhmiseksi vaikka aiemmin olen lähinnä pitänyt sitä epämiellyttävänä. Ehkä se johtuukin nyt siitä, että kaikki lapset jäävät tänne yöksi ja sekin vaikuttaa kun ei kaikkia saman katon alla nykyään usein näe. Aion jopa laittaa joulukuusen ja se on jo paljon minulta. Nyt vain tuntuu kivalta ajatukselta, että joulu on tulossa.

Nyt voisi sitä hömppää katsoa ja jos vaikka ajoillaan alkaisi nukkumaan.  

  • Entinen kuuntelija

    Aiemmin kuuntelin vuosikausia muiden murheita omani kätkien. Nyt puran ahdistustani ja yritän ymmärtää itseäni ja sitä, miksi toimin elämässäni niinkuin toimin.