sunnuntai, 18. elokuu 2019

18.8.

En päässyt hakemaani työpaikkaan. Hieman harmitti, mutta nyt keskityn tulevaan muuttoon. Tuntuu että ympärillä käy jatkuva pyörre, kaikkien läheisten elämä on muutosten kourissa. Toinenkin vanhemmista lapsista lähtee eri paikkakunnalle. Olo on haikea, mutta ei enää tällä kertaa niin vaikea ja ristiriitainen. Raivasihan toinen jo polun reilu vuosi sitten. Tiedän että tämäkin lapsi tulee selviämään ja pärjäämään. Tälle paikkakunnalle jää enää nuorin opettelemaan omaa elämää. Minne lie vie hänen tiensä vuoden päästä. 

Odotan innolla oman elämäni alkua. En ole koskaan aiemmin asunut ja elänyt yksin, aina on ollut kumppani tai lapset. Tulevaisuudessa minun ei tarvitse huolehtia kuin omasta elämästäni. Tuntuu oudolta ajatukselta, mutta myös hyvältä. En ole vastuussa enää kenenkään muun vaatehuollosta tai ruokkimisesta. Käyn kaupassa jos huvittaa, siivoan silloin kun haluan, teen ruokaa jos minulla on nälkä. Saan olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta, omasta rauhasta. 

Leukakipu on palannut takaisin ja tulossa on hoitoneuvottelu, että mitä asialle aletaan tekemään. Toivon hartaasti että pääsen leikkaukseen vihdoin ja viimein. Olen väsynyt ja tympääntynyt tähän jatkuvaan jäytävään särkyyn. Syöminen sattuu, puhuminenkin on välillä hankalaa. Suu ei aukea kunnolla ja tuskastun, kun en saa ruokaa kunnolla laitettua suuhun. En halua olla lääkkeitten varassa näiden kipujen kanssa, ei se mikään ratkaisu ole popsia niitä jatkuvasti vain kivun poistamiseksi. Tähän täytyy tulla loppu jossain vaiheessa.

Välit miehen kanssa ovat muuttuneet aina vain enemmän kaverillisiksi. Puhumme toki päivittäin, mutta hyvin arkisista asioista.  Tunteista ei puhu enää kumpikaan eikä meidän tulevaisuudesta. Se juna meni jo. Tällä hetkellä tuntuu että olen saanut hyvän ystävän tilalle ja näin on hyvä. Tilanne toki saattaa muuttua sitten kun jompikumpi kumppanin löytää. Mutta se on sitten sen ajan murhe. 

Ulkona kaunis ja lämmin ilma, jospa vaikka lenkille lähtisin.

keskiviikko, 31. heinäkuu 2019

31.7.

Pääsin haastatteluun hakemaani työpaikkaan ja haastattelu meni ihan hyvin. Haastattelun jälkeen oloni oli kummallinen, en tiedä miksi, mutta jokin tuossa tilanteessa jäi vaivaamaan. Nyt sitten odotellaan tulosta. Jos tulen valituksi pääsen pähkäilemään, että otanko paikan vastaan. Palkka on hieman parempi, työnkuva täysin erilainen, ihmiset uusia ja outoja. Paikkakunta vaihtuu, ei ketään tuttuja kaupungissa. Tänne kotikaupunkiin jää yksi lapsi ja kourallinen ystäviä. Mitä tulen arvostamaan valinnassani. Kuitenkin ajatus kiehtoo, hyvin paljon. Tästä ei tule helppoa.

Lisää mietittävää tuo asumiskuviotkin. Sain asunnon, joka on kaikinpuolin sopiva. Lapsikin sai kivan asunnon itselleen ja nyt olemme muuttopäivänkin lukkoon lyöneet. Seuraava kuukausi menee pakatessa ja kaappien perkkaamisessa. Iso muutos edessä, kummallekin. Vaikka saisin uuden työpaikan, en muuttaisi pysyvästi uudelle paikkakunnalle ainakaan heti alussa. Olisin viikot töissä ja tulisin viikonlopuiksi kotiini. Katsoisin rauhassa miten alan sopeutumaan. Toisaalta mietityttää, että maltanko lähteä muualle omasta pienestä ja kauniista kodista. Jospa rauhoittuisinkin kun pääsen uuteen kotiini? Jospa tämä levottomuus loppuisi? 

Mies ei ollut oikein mitään mieltä työhaastattelusta tai yhtään mistään. Tunteet ovat hiipuneet hyvin kaverillisiksi, enkä näe meille mitään tulevaisuutta enää. Paitsi sen kaveruuden. Keskustelimme asioista viikonloppuna ja hän itse sinetöi tilanteemme sanoillaan. Tykkään kyllä hänestä ja viihdyn hänen seurassaan, aika kuluu hyvin jutellessa. Mutta kipinä on sammunut nyt. En ole pahoilla mielin, vietinhän kuitenkin hänen seurassaan mukavan alkukesän. Tämä taisi olla sellainen kesäromanssi. 

Nyt taidan keittää itselleni iltateen ja uppoutua sohvalle hetkeksi.

tiistai, 23. heinäkuu 2019

23.7.

Helteet sitten tuli, kylläpä nyt kelpaisi lomailla mutta kun ei. Toisaalta on ollut kiva olla töissäkin, on vähän rauhallisempaa. Saa rauhassa tehdä töitä eikä kukaan hoputa ja kiilaa. Tälläiseen voisi melkeinpä tottua. Huomenna loppuu haku siihen työpaikkaan, jota hain. Mielenkiinnolla odotan, että pääsenkö haastatteluun asti. En toki tiedä, että ottaisinko paikan jos sen saisin. Se tietäisi kuitenkin hyppyä tuntemattomaan. Kerroin miehelle työhakemuksestani ja hänen reaktio oli häkeltynyt. Toki hän kannusti asiassa, mutta painotin etten tätä ole tehnyt hänen vuokseen. Eipähän tule paineita siitä että hänen täytyisi jotain muuttaa elämässään. Koska nyt muutaman viikon aikana olen huomannut ettei meidän tunteet ole yhtä syviä. Itse olen laittanut itseni likoon, mutta nyt on paljastunut ettei toinen ihan yhtä varma tunteistaan olekaan. Kipinä on hiipunut ja huomaan etten pysty täyttämään miehen kaikkia tarpeita. Tämä meidän suhteemme ei vain näytä riittävän hänelle. Tavallaan aika surullista, mutta täytyy ajatella realistisesti. Välimatka on mitä on ja minulla ei ole enää ala-ikäisiä lapsia, nämä asiat vain vaikuttavat. Olen tutustunut hänen lapsiinsa ja mitään suurempaa draamaa ei ole vielä ollut enkä itse pidä ongelmana että hänellä lapsia on. Mutta nämä asiat meidän keskusteluissa välillä pyörivät paljonkin. Ehkäpä se taas onkin niin, että on liian paljon yhteen soviteltavaa. Ja haluaako kumpikin niitä sovitella. Tahdon asioitahan nämä ovat.

En ollut viime viikonloppuna miehen luona enkä todennäköisesti mene tänäkään viikonloppuna. Annan nyt tilaa. Ja haluan kyllä itsekin nyt rauhassa miettiä, että miten tätä on viisainta jatkaa. On minulla miestä ikävä, iso ikävä onkin. Mutta en halua jälleen kerran olla sillä varasijalla sitä "Oikeaa" odottaessa. Siksi on helpompi siirtyä syrjään ennenkuin käy kipeää. Nyt tällähetkellä tuntuu että pystyn tästä selviämään ilman romahdusta. Ehkäpä olen oppinut suojaamaan jo itseäni. Näin ainakin uskon nyt. Ja eihän sitä tiedä mitä päätämme kun rauhassa tykönämme asioita mietimme.

perjantai, 5. heinäkuu 2019

5.7.

Toiseksi viimeinen lomaviikko päättymäisillään. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla pari kuukautta ja olen ihan valmis töihin. Mutta nyt tuntuukin, että voisin mennä muihin töihin. Soitin tänään yhteen työpaikkaan, jossa olisi vakituinen paikka auki. Työpaikka on eri paikkakunnalla, huomattavasti pienemmällä kuin missä olen ikäni asunut. Asuntoja siellä näyttäisi olevan vapaana aikalailla. Mutta en tunne sieltä ketään. Olisin totaalisen yksin siellä. Tottuisinko siihen? Toisaalta olen kyllä viettänyt tämänkin viikon itsekseni, ainoat ihmiskontaktit ovat tapahtuneet puhelimessa ja ainoastaan lapsiani olen nähnyt. Eli mikä muuttuisi? Junalla pääsisin vaikka joka viikonloppu tänne niin halutessani. Olisiko tämä se minun mahdollisuuteni muuttaa elämääni ja aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä? 

Minulle on tarjottu nyt täältä asuntoa, joka olisi kaikinpuolin sopiva. Mutta jokin minulla siinäkin mietityttää, en ymmärrä miksi. Tuntuu kuin kyseenalaistaisin omia valintojani koko ajan, mikään ei tunnu heti siltä että tässä on oikea suunta. Olenko näin pahasti hukassa??? Ja miksi olen? Johtuuko tämä alkavista vaihdevuosista vai ennakoivasta viidenkympin villityksestä? Sinnekin on vielä aikaa, mutta oireilen varmaan jo etukäteen. Haen paikkaani nyt koko ajan ja silti tuntuu, ettei mikään ole sitä mitä haluan. Kun saisikin pysäytettyä tämän pyörityksen ja rauhassa mietittyä mitä teen. Tuo toinen paikkakunta kiehtoo ajatuksena, en tiedä mikä siinä niin polttelee. Mutta uskallanko hypätä? Täytyy varmaan alkaa paperille laittamaan plussat ja miinukset ylös. Jospa se selkeyttäisi. Nykyiseen kaupunkiin jäisi nuorin lapseni, mutta hänellä olisi isä kuitenkin lähellä. Ja enhän minäkään olisi kuin sadan kilometrin päässä.

Miehelle en ole puhunut mitään aikeistani, vielä. Olisin lähempänä miestä muuttoni jälkeen, mutta en laske mitään hänen varaan. Jotain olen sentään oppinut elämäni aikana. 

lauantai, 22. kesäkuu 2019

22.6.

Olen viettänyt juhannusta jälleen kerran kaupungissa. Eilen pyöräilin ystävättären luokse ja vietimme aikaa jutellen. Ystävättärellä on vaikeaa nyt ja yritimme keksiä apukanavia hänelle tilanteen ratkaisemiseksi. Maanantaina moni asia varmasti alkaa selvenemään  hänelläkin. Toki juttumme eivät pyörineet pelkästään ongelmien kimpussa, siitä piti huolen myös myöhemmin seuraamme liittynyt kaveri porukastamme. Nauroimme vedet silmissä, välillä puhuimme omista kipupisteistämme. Ja jälleen kerran huomasin, että olen onnellinen näistä ihmisistä. 

Tämän päivän aion viettää hyvää ruokaa tehden ja pojan kanssa aikaa viettäen. Lomasta on viikko käytetty ja kolme vielä jäljellä. Reissut on peruttu, koska minulla ei yksinkertaisesti ole varaa lähteä mihinkään tai tehdä mitään kummempaa. Hyvin kitubudjetilla vietän lomani ja täytyy keksiä ilmaisia viihdykkeitä. No jospa ensi kesänä olisi sitten parempi tilanne, toivottavasti. 

Asuntoasiat eivät ole muuttuneet, muutamaa asuntoa olen käynyt katsomassa ja yksi niistä jäi jopa hieman kaivelemaan kun sen hylkäsin. Ajattelin maanantaina kysyä, jos kyseinen asunto vielä vapaana olisi. Olisi kuitenkin hyvä saada tämä muuttohomma alta pois ja saisi keskittyä uuden elämän rakentamiseen. Katselin tänään valokuvia Helsingin juhannuksen vietosta ja minulle tuli olo, että olisikohan sittenkin mukavaa asua siellä. Toiselle paikkakunnalle muutto kiehtoo aina vain enemmän, saisi aloittaa elämän ihan uudessa ympäristössä. Kaikki tähän kotikaupunkiin ja paikkoihin liittyvät muistot voisi jättää taakse. Ehkä tämä muutto on vain sellainen ikuinen haave, joka ei välttämättä toteudu koskaan. Mutta haaveitahan täytyy olla. Jotain tavoiteltavaa.

Viime viikonloppuna vietin taas aikaa miehen luona. Aika kului rattoisasti, mutta aistin kuitenkin jonkin muuttuneen. En tiedä mikä se on, mutta jotenkin minusta tuntui ettei kaikki kohdallaan ollut. Puheeksi en sitä tuolloin voinut ottaa, koska paikalla oli jatkuvasti muitakin ihmisiä. Saattoihan se johtua siitäkin, että vietimme yhdessä useamman päivän kuin yleensä ja kummallakin varmasti se oman tilan kaipuu kasvoi. Molemmat kuitenkin on tottuneet pyörittämään arkea yksin ja toisen ihmisen läsnäolo voi olla väsyttävää. Ensi viikolla menen varmaan useammaksi päiväksi taas hänen luokseen ja eiköhän asiat selkiydy, suuntaan tai toiseen. 

Mutta nyt kauppaan ja ruuan laittoon

  • Entinen kuuntelija

    Aiemmin kuuntelin vuosikausia muiden murheita omani kätkien. Nyt puran ahdistustani ja yritän ymmärtää itseäni ja sitä, miksi toimin elämässäni niinkuin toimin.