sunnuntai, 11. marraskuu 2018

11.11.

En enää keksi otsikoita, enkä oikeastaan kirjoitettavaakaan. Kuitenkin sisällä on levottomuus, joka kerää painetta ja etsii ulospääsyä. En vain saa mistään ajatuksesta kiinni että pääsisin vyyhtiä purkamaan. Ajatukset sinkoilevat päässä kuin flipperin kuulat. Jollakin kummalla tavalla tunnen itseni surulliseksi, ikävöin ihmisiä menneisyydestä. Ehkä tämä päivä vain herätti kaipuuni jo edesmenneeseen ihmiseen, joka minulle isän korvike oli lapsuudessa ja nuoruudessa. Sytytin kynttilän hänelle ja olen muistellut häntä. Sitä, kuinka hän valoi uskoa osaamiseeni ja minuuteeni. Ikävöin niitä hetkiä, kun sain jutella hänen kanssaan.

Tämän viikonlopun olen viettänyt lapseni kanssa ja meillä on ollut oikein mukavaa. En siis vieläkään lähtenyt miehen luokse. Halusin viettää aikaa kotona ja tarjota hänelle mahdollisuuden olla omien lastensa kanssa isänpäivä viikonlopun. En edelleenkään halua lapsia sotkea tähän tässä vaiheessa. En halua tehdä mitään sellaista mitä en itse halua. Onko minusta tullut niin itsekäs jo etten kykene joustamaan? Pidänkö tosiaan niin tiukasti kiinni omista rajoistani etten piiruakaan anna periksi? Toisaalta uskon että aikanaan olen hyvinkin joustava, sitten kun siihen pisteeseen asti päästään. Vai muutuinko minä lopullisesti? 

Sekavaa sepustusta. 

sunnuntai, 4. marraskuu 2018

4.11.

Sunnuntai ja ahdistus, sunnuntaiahdistus. Huomaan nykyään aloittelevani jo työviikkoa sunnuntai-iltana, mietin maanantai aamua ja työtehtäviä. Hyvin kannattavaa, siitähän minulle maksetaan. Täytyisi yrittää vain rentoutua ja laittaa aivot narikkaan. Helpommin sanottu kuin tehty. No jospa kohta jotain hömppää katsoisi, auttaisikohan se.

En mennyt miehen luokse tänäkään viikonloppuna, en halunnut. Mies alkoi suunnittelemaan liian paljon minun elämääni ja minä aloin pakittamaan. Minulle saneltiin velvoitteita ja minulta vaaditaan liikaa liian nopeasti. Toinen ei uskonut, vaikka sanoin etten tykkää että minun oletetaan tekevän jotain mullistavia muutoksia elämääni. Liian paljon vaatimuksia, joiden tunnen vain rajoittavan minun elämääni. Miksi ei vain voisi rauhassa antaa asioiden edetä omalla painollaan? Mihin on niin hirvittävä kiire? Miksi pitää pilata kaikki vaatimalla? Miksi ei vain olisi voinut antaa aikaa ja tilaa? Toki minulle tapahtui hyvin ikävä asia viikolla, joka muistutti jälleen kerran siitä kuinka hyvä minun elämäni on näinkin. Sekin varmasti aiheuttaa itselleni tätä vetäytymistä. 

Viime viikolla sain taas salitreenit käyntiin, kävin kolme kertaa töiden jälkeen hikoilemassa. Ensi viikolla on kolme treeniä taas tiedossa ja tuntuu, että nyt taas alkaa rullaamaan liikuntapuoli. Paino ei yllättäen ole kuitenkaan noussut, tuo on ollut vähän yllätys itselleni. Nyt jos muutaman kilon saisi tiristettyä irti niin olisin tavoitteessani. Ja sitten tuleekin joulu ja kaikki kilot takaisin... Tänä vuonna saan kaikki lapseni jouluksi kotiin. Olen suunnitellut jo syömisiämme ja tekemisiä. En muista milloin olisin odottanut joulua niinkuin nyt. Sanoinkin ystävälleni, että nytkö alan muuttumaan jouluhmiseksi vaikka aiemmin olen lähinnä pitänyt sitä epämiellyttävänä. Ehkä se johtuukin nyt siitä, että kaikki lapset jäävät tänne yöksi ja sekin vaikuttaa kun ei kaikkia saman katon alla nykyään usein näe. Aion jopa laittaa joulukuusen ja se on jo paljon minulta. Nyt vain tuntuu kivalta ajatukselta, että joulu on tulossa.

Nyt voisi sitä hömppää katsoa ja jos vaikka ajoillaan alkaisi nukkumaan.  

perjantai, 26. lokakuu 2018

Lomalla viimeinkin...

Voin ottaa iisimmin. No en oikeastaan voi. Mieli matalalla, ollut jo useamman päivän. Mikään ei kiinnosta, ei huvita. Haluaisin vain nukkua nukkumasta päästyäni, armoton väsymys seurana. Olen nukkunut 10-12 tunnin yöunia ja silti tuntuu etten kykene edes normiarkea pyörittämään. Ystävätär soitteli ja houkutteli iltaa istumaan, mutta en lähde kun ei huvita. Mies soitti ja pyysi luokseen, mutta en lähde sinnekään kun ei huvita. Miehen kanssa sitten puhuinkin asiasta ja kerroin, että jokin kumma matalapaine minulla nyt on päällä. No, toinenhan sitten tuumasi että on ollut havaitsevinaan minun mielenkiinnon ja kipinän hiipumista. Toki myönsi että samaa ollut hänelläkin. Nyt hän sitten ilmeisesti vetelee omia johtopäätöksiään ja ei halua tajuta ettei tämä hänestä/ meistä johdu. Minulla nyt ei vaan kaikki ole kohdallaan. Kun vaan tietäisin mikä tässä nyt mättää. Haluan vain olla nyt yksin ja nukkua.

Flunssa alkaa vihdoin ja viimein hellittää otettaan. Yskä vaivaa edelleen, mutta poskiontelotulehdus onneksi talttui lääkekuurilla. Pääkin on kuvattu epämääräisten oireiden vuoksi ja onneksi mitään vaarallista ei löytynyt. Ehdin toki pelätä jo pahinta, siinähän minä olen mestari. Liikunta on ollut nyt minimissä kun ei vaan yksinkertaisesti ole pystynyt mitään tekemään. Tai no syömistä on sentään voinut tehdä, eilisen kuljin kaapeilla koko päivän hakemassa jotain naposteltavaa. Massakausi. Kohta on paino taas tapissa tällä menolla. Sekin ahdistaa. Hirveä työmaa edessä kun pääsee salille jossain vaiheessa. Nollasta lähdetään liikkeelle.

Täytyy yrittää houkutella lapsi mukaan, jospa hän kävelisi seuranani vähän aikaa tuolla pimeässä illassa. Jos raitis ilma auttaisi? 

lauantai, 13. lokakuu 2018

Ei näy loppua

Tauti on ja pysyy, toki huomattavasti lievempänä mutta vieläkään en kunnossa tunnu olevan. Olo on väsynyt ja voimat loppuvat koko ajan kesken. Puolella teholla toimin ja varmaan puolilla valoillakin. Jospa ensi viikolla jo pääsisi salille aloittelemaan kunnolla, tällä viikolla kävin yhdesti vähän yrittelemässä. 

Viime viikonlopun mökkireissu oli mukava. Perjantaina menimme suoraan keskelle talvea, joka ilmaantui sen päivän aikana. Tuli sitten tehtyä ensimmäiset lumityötkin tälle syksyä. Lauantaiaamuna lumesta ei ollut jäljellä kuin länttejä siellä täällä. Ulkoilimme, saunoimme ja juttelimme. Teimme jälleen ihanaa ruokaa ja katselimme takkatulta. Meidän mökkireissut ovat näemmä aina samanlaisia, mitään uusia ohjelmanumeroita ei tule, mutta siltikin nämä ovat aina ihania ja rentouttavia. Kumpikin nautimme hiljaisuudesta ja vaihtelusta.

Eilen menin taas toiselle paikkakunnalle miehen luokse. Tuntui hyvältä taas nähdä toinen ja nauttia läheisyydestä. Viettää ihan tavallista koti-iltaa saunoen, ruokaa tehden ja televisiota katsellen. Edelleen kaikki niin mutkatonta. Mies toki sanoi, että jonkinlaista vieraskoreutta hänellä välillä on, mutta itse olen kyllä avoin ja suorasanainen enkä ujostele minkään asian suhteen. Tuo on itselleni vähän omituista huomata, en uskonut että näin avoin voin olla. Myös sen olen huomannut etten tarkkaile miehen käyttäytymistä ja mielialoja. En mieti pää punaisena, että mitä hän ehkä ajattelee. En tunne tarvetta sellaiseen. Vapauttava tunne kun voi vain nauttia olemisesta. 

Nyt voisin vaikka pannukakun tekaista lauantain iloksi. 

sunnuntai, 23. syyskuu 2018

Ja taas sunnuntai

Sunnuntai taas, niinkuin joka viikko aiemminkin. Mauri-myrsky ei näemmä tuhoja aiheuttanut ainakaan tänne. Eilen kyllä oli ehkä hieman voimakkaampi tuuli, mutta eipä muuten vaikuttanut. Nyt ulkona on hieno auringonpaiste, mutta kylmä ilma. Kävin kaupassa ja sormet meinasivat jäätyä kun en käsineitä mukaan ottanut. Talvi lähestyy...ja pimeys. Nyt jo aamuisin on aika hämärää, kun töihin lähden. Ajatuskin lumesta ja jäästä puistattaa, sitä kylmyyttä kestää aivan liian kauan.

Kahden viikon päästä odotettu mökkireissu edessä. Olemme suunnitelleet jo, että mitä ruokaa teemme ja missä ulkoilemme. Toivottavasti ruskan värit ovat ilonamme. Ihana ajatella takkatulta ja sitä leppoisaa oloa, kun ei tarvitse suorittaa ja tehdä mitään. Saadaan villasukat jalassa fiilistellä tulen ääressä ja kynttilöitä poltellen. Ja ehkäpä revontuliakin näkyy, jos vain ilmat ovat hyvät.

Olen nyt pari viikkoa ollut yhteydessä yhden miehen kanssa. Tunsimme toisemme jotenkuten entuudestaan ja nyt olemme tutustuneet paremmin. Hän asuu eri paikkakunnalla, joten emme näe kovin tiuhaan. Tuo mies on päässyt minun muurieni sisälle ja tuntuu, että hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Vietimme viikonlopun yhdessä ja ensimmäistä kertaa aikoihin olen tuntenut ikävän tunnetta. Hänen seurassaan oli vain niin äärettömän helppo ja hyvä olla. Kaikki tuntui niin luontevalta ja normaalilta. En jännittänyt, en pelännyt, vaan heittäydyin mukaan avoimin mielin. Tuntui hyvältä kun toinen halusi pitää lähellään ja silitellä, koskettaa. Ja parasta tässä on se, että tunne on ollut molemminpuolinen. Toinenkin on kertonut omista tuntemuksistaan tiedostaen kuitenkin esteetkin. Tavallaan tämä on hyvin hämmentäväkin tunne, en osannut kuvitella että kykenisin enää näin tuntemaan. Mutta nyt olen päättänyt, että haluan tutustua tuohon ihmiseen vaikka tässä kuviossa todella paljon haasteita on. Ehkäpä minä olen nyt valmis ja parantunut, ehkäpä minä nyt vihdoinkin uskallan. Ja mitäänhän ei saa jollei yritä.

Nyt pyykkikone päälle ja ruuanlaittoon. Illalla lapsikin tulee kotiin, kiva saada hänet seuraksi. 

  • Entinen kuuntelija

    Aiemmin kuuntelin vuosikausia muiden murheita omani kätkien. Nyt puran ahdistustani ja yritän ymmärtää itseäni ja sitä, miksi toimin elämässäni niinkuin toimin.