lauantai, 19. lokakuu 2019

19.10.

Uudessa kodissa asuttu nyt reilu kuukausi. Tämä on ihana ja olen nauttinut tästä omasta elämästä. Tilaa on sopivasti minun tarpeisiin ja asunto on ilmava ja rauhallinen. Täydellinen. Välillä toki tulee ajatus, että tämä asunto ja tämä tilanne on vain välietappi matkalla johonkin/ jonnekin. En vain tiedä vielä minne ja milloin. Mutta tunne siitä, että elämäni muuttuu vielä, on hyvin vahva. Aika näyttää ja nyt keskityn tähän hetkeen.

Itseasiassa tässä hetkessä ja tilanteessa ei nyt pitäisi olla valittamista. Olen tutustunut uuteen ihmiseen. Ihminen tuntuu hyvältä, mutta itseäni häiritsee oma olotilani. En haluaisi kaivata ja ikävöidä häntä näin paljon. Haluaisin olla tekemisissä hänen kanssaan jossain muodossa päivittäin ja tuo halu tekee itselleni sellaisen olon että ripustaudun ja olen tyrkky. Se tekee minusta haavoittuvan ja heikon, enkä halua olla sellainen. Toisaalta tiedän miksi mies kiehtoo minua. Hänellä on oma elämä ja hän on hyvin itsenäinen. Sellainen kesyttämätön tapaus. Ja tiedän että kaikkien kellojen pitäisi soida ja lujaa tällaisen ihmisen kohdatessa. Mutta en pysty vastustamaan tätä tunnetta. Olen pystynyt pitämään itseni etäisenä aiemmin muiden deittikumppanien kanssa ja sulkemaan tunteeni visusti sisälleni. Tämä ihminen tekee minulle sellaisen olon ettei minun tarvitse häpeillä ja kainostella itseäni. Olen ollut avoin ja suora ja nyt pelkään, että olen päästänyt hänet liian lähelle. Tämä on kauheaa kaivata jotain ihmistä näin paljon, kun ei edes kunnolla tunne toista. 

Nyt täytyy keksiä jotain järkevää tekemistä, jolla saa ajatukset kanavoitua muualle. Ettei ole kuin halvaantunut täällä odottamassa jotain tapahtuvaksi. 

torstai, 12. syyskuu 2019

12.9.

Huomenna on muuttopäivä. Viimeinen yö, tässä kodissa, tekee tuloaan. Joka paikassa laatikoita ja säkkejä. Asunto kaikuu kun verhot on pois ikkunoista ja matot kerätty lattioilta. Olo on vähän haikea, mutta toisaalta jännittää. Nyt se oma elämä yksin alkaa. Kysyin lapselta, että miltä hänestä tuntuu muutto omaan kotiin. Innoissaan tuntuu olevan ja oman elämän alkua odottaa myös hän. Huomenillalla ystävätär tulee auttamaan asunnon laiton kanssa ja jospa vaikka muutaman oluen joisimme illan aikana. Sisustamme ja vietämme aikaa yhdessä. 

Tämä asunto oli hyvä koti, turvasatama minulle. Täällä sain kasattua itseni ja elämäni uusiksi. Nyt on hyvä suunnata uutta kohti. 

sunnuntai, 18. elokuu 2019

18.8.

En päässyt hakemaani työpaikkaan. Hieman harmitti, mutta nyt keskityn tulevaan muuttoon. Tuntuu että ympärillä käy jatkuva pyörre, kaikkien läheisten elämä on muutosten kourissa. Toinenkin vanhemmista lapsista lähtee eri paikkakunnalle. Olo on haikea, mutta ei enää tällä kertaa niin vaikea ja ristiriitainen. Raivasihan toinen jo polun reilu vuosi sitten. Tiedän että tämäkin lapsi tulee selviämään ja pärjäämään. Tälle paikkakunnalle jää enää nuorin opettelemaan omaa elämää. Minne lie vie hänen tiensä vuoden päästä. 

Odotan innolla oman elämäni alkua. En ole koskaan aiemmin asunut ja elänyt yksin, aina on ollut kumppani tai lapset. Tulevaisuudessa minun ei tarvitse huolehtia kuin omasta elämästäni. Tuntuu oudolta ajatukselta, mutta myös hyvältä. En ole vastuussa enää kenenkään muun vaatehuollosta tai ruokkimisesta. Käyn kaupassa jos huvittaa, siivoan silloin kun haluan, teen ruokaa jos minulla on nälkä. Saan olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta, omasta rauhasta. 

Leukakipu on palannut takaisin ja tulossa on hoitoneuvottelu, että mitä asialle aletaan tekemään. Toivon hartaasti että pääsen leikkaukseen vihdoin ja viimein. Olen väsynyt ja tympääntynyt tähän jatkuvaan jäytävään särkyyn. Syöminen sattuu, puhuminenkin on välillä hankalaa. Suu ei aukea kunnolla ja tuskastun, kun en saa ruokaa kunnolla laitettua suuhun. En halua olla lääkkeitten varassa näiden kipujen kanssa, ei se mikään ratkaisu ole popsia niitä jatkuvasti vain kivun poistamiseksi. Tähän täytyy tulla loppu jossain vaiheessa.

Välit miehen kanssa ovat muuttuneet aina vain enemmän kaverillisiksi. Puhumme toki päivittäin, mutta hyvin arkisista asioista.  Tunteista ei puhu enää kumpikaan eikä meidän tulevaisuudesta. Se juna meni jo. Tällä hetkellä tuntuu että olen saanut hyvän ystävän tilalle ja näin on hyvä. Tilanne toki saattaa muuttua sitten kun jompikumpi kumppanin löytää. Mutta se on sitten sen ajan murhe. 

Ulkona kaunis ja lämmin ilma, jospa vaikka lenkille lähtisin.

keskiviikko, 31. heinäkuu 2019

31.7.

Pääsin haastatteluun hakemaani työpaikkaan ja haastattelu meni ihan hyvin. Haastattelun jälkeen oloni oli kummallinen, en tiedä miksi, mutta jokin tuossa tilanteessa jäi vaivaamaan. Nyt sitten odotellaan tulosta. Jos tulen valituksi pääsen pähkäilemään, että otanko paikan vastaan. Palkka on hieman parempi, työnkuva täysin erilainen, ihmiset uusia ja outoja. Paikkakunta vaihtuu, ei ketään tuttuja kaupungissa. Tänne kotikaupunkiin jää yksi lapsi ja kourallinen ystäviä. Mitä tulen arvostamaan valinnassani. Kuitenkin ajatus kiehtoo, hyvin paljon. Tästä ei tule helppoa.

Lisää mietittävää tuo asumiskuviotkin. Sain asunnon, joka on kaikinpuolin sopiva. Lapsikin sai kivan asunnon itselleen ja nyt olemme muuttopäivänkin lukkoon lyöneet. Seuraava kuukausi menee pakatessa ja kaappien perkkaamisessa. Iso muutos edessä, kummallekin. Vaikka saisin uuden työpaikan, en muuttaisi pysyvästi uudelle paikkakunnalle ainakaan heti alussa. Olisin viikot töissä ja tulisin viikonlopuiksi kotiini. Katsoisin rauhassa miten alan sopeutumaan. Toisaalta mietityttää, että maltanko lähteä muualle omasta pienestä ja kauniista kodista. Jospa rauhoittuisinkin kun pääsen uuteen kotiini? Jospa tämä levottomuus loppuisi? 

Mies ei ollut oikein mitään mieltä työhaastattelusta tai yhtään mistään. Tunteet ovat hiipuneet hyvin kaverillisiksi, enkä näe meille mitään tulevaisuutta enää. Paitsi sen kaveruuden. Keskustelimme asioista viikonloppuna ja hän itse sinetöi tilanteemme sanoillaan. Tykkään kyllä hänestä ja viihdyn hänen seurassaan, aika kuluu hyvin jutellessa. Mutta kipinä on sammunut nyt. En ole pahoilla mielin, vietinhän kuitenkin hänen seurassaan mukavan alkukesän. Tämä taisi olla sellainen kesäromanssi. 

Nyt taidan keittää itselleni iltateen ja uppoutua sohvalle hetkeksi.

tiistai, 23. heinäkuu 2019

23.7.

Helteet sitten tuli, kylläpä nyt kelpaisi lomailla mutta kun ei. Toisaalta on ollut kiva olla töissäkin, on vähän rauhallisempaa. Saa rauhassa tehdä töitä eikä kukaan hoputa ja kiilaa. Tälläiseen voisi melkeinpä tottua. Huomenna loppuu haku siihen työpaikkaan, jota hain. Mielenkiinnolla odotan, että pääsenkö haastatteluun asti. En toki tiedä, että ottaisinko paikan jos sen saisin. Se tietäisi kuitenkin hyppyä tuntemattomaan. Kerroin miehelle työhakemuksestani ja hänen reaktio oli häkeltynyt. Toki hän kannusti asiassa, mutta painotin etten tätä ole tehnyt hänen vuokseen. Eipähän tule paineita siitä että hänen täytyisi jotain muuttaa elämässään. Koska nyt muutaman viikon aikana olen huomannut ettei meidän tunteet ole yhtä syviä. Itse olen laittanut itseni likoon, mutta nyt on paljastunut ettei toinen ihan yhtä varma tunteistaan olekaan. Kipinä on hiipunut ja huomaan etten pysty täyttämään miehen kaikkia tarpeita. Tämä meidän suhteemme ei vain näytä riittävän hänelle. Tavallaan aika surullista, mutta täytyy ajatella realistisesti. Välimatka on mitä on ja minulla ei ole enää ala-ikäisiä lapsia, nämä asiat vain vaikuttavat. Olen tutustunut hänen lapsiinsa ja mitään suurempaa draamaa ei ole vielä ollut enkä itse pidä ongelmana että hänellä lapsia on. Mutta nämä asiat meidän keskusteluissa välillä pyörivät paljonkin. Ehkäpä se taas onkin niin, että on liian paljon yhteen soviteltavaa. Ja haluaako kumpikin niitä sovitella. Tahdon asioitahan nämä ovat.

En ollut viime viikonloppuna miehen luona enkä todennäköisesti mene tänäkään viikonloppuna. Annan nyt tilaa. Ja haluan kyllä itsekin nyt rauhassa miettiä, että miten tätä on viisainta jatkaa. On minulla miestä ikävä, iso ikävä onkin. Mutta en halua jälleen kerran olla sillä varasijalla sitä "Oikeaa" odottaessa. Siksi on helpompi siirtyä syrjään ennenkuin käy kipeää. Nyt tällähetkellä tuntuu että pystyn tästä selviämään ilman romahdusta. Ehkäpä olen oppinut suojaamaan jo itseäni. Näin ainakin uskon nyt. Ja eihän sitä tiedä mitä päätämme kun rauhassa tykönämme asioita mietimme.

  • Entinen kuuntelija

    Aiemmin kuuntelin vuosikausia muiden murheita omani kätkien. Nyt puran ahdistustani ja yritän ymmärtää itseäni ja sitä, miksi toimin elämässäni niinkuin toimin.