Kesälomaan vielä kolmisen viikkoa, aivan liian kauan. Haluaisin jo lomalle ja etelään lasten luokse. Haluaisin nukkua aamuisin pitkään ja valvoa iltaisin myöhään. Haluaisin tehdä ex tempore reissun hetken mielijohteesta. Haluaisin mökille just nyt. Ja kun loma koittaa niin toteutuuko noista mikään. Ei voi tietää vielä. 

Selailin taas tänään avoimia työpaikkoja, ei niitä hirveästi ollut. Eli pysyn sitten omalla tontilla. Eikä tämä oma työ yhtään hullumpaa ole, senkun haaveilen vain uudesta aloituksesta. Johonkin tämä energia pitää suunnata liikunnan lisäksi. Treffeillä en ole käynyt ja ei suoraan sanottuna edes kiinnosta. Käyn säännöllisesti lenkillä miespuolisen kaverin kanssa, suhteemme ei sisällä muuta fyysistä kontaktia kuin halaamisen. Minulle hän on kaveri, mutta eilisen jälkeen jäin miettimään olenko minä hänelle muutakin. Asia täytyy varmaan ottaa puheeksi ensi kerralla. Harmi etten näe hänessä muuta kuin kaverin, jollekin toiselle hän olisi lottovoitto. Komea, kohtelias ja huomaavainen, mukavakin. Mutta se kipinä vain puuttuu ja en näe meitä yhdessä romanttisessa mielessä. Todella harmillista. Miksei se tunne ole molemminpuolista? Miksi ei voisi vain tyytyä siihen vähän haaleaan tunteeseen, onko pakko tuntea syvästi? Vaadinko liikaa vai olenko vain tottunut omaan elämääni omilla säännöillä? Vähän epäilen, että menetän nyt kaverin kun asian tapetille tulen nostamaan. Ja se harmittaa minua suuresti.