Aikaa on taas kulunut. Olen pari kertaa aloittanut kirjoittamisen mutta poistanut tekstin. Levottomuus sisällä taas kasvanut, omituinen ajatusmyrsky menossa melkeinpä koko ajan pääni sisällä. Mistään ei saa otetta, ehkä vain mietin liikaa. Onko tämä keväästä johtuvaa vai omasta elämäntilanteesta tänä kummallisena aikana. Olen mietiskellyt itseäni ja omaa elämääni. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta kaipaan välillä toisen ihmisen läheisyyttä aivan sietämättömän paljon. Ihoa. Toisen kehon lämpöä. Kosketuksia. Sitä tunnetta, kun toinen halaa lämpimästi. Ajankohta näiden kaipaamiseen on kaikkea muuta kuin hyvä näinä rajoitusten aikoina. Samaan aikaan kun tiedostan kaipauksen tunteen, tiedostan myös sen että haluan viettää aikaa yksin. Omassa pienessä kuplassani. Siinä kuplassa, jossa ei tarvitse huomioida mitään eikä ketään muuta. Kykenenköhän minä enää parisuhteeseen sen perinteisessä muodossa? Siis sitten joskus tulevaisuudessa, kun ihmisiä voi jopa kohdata. Koska jos minä läheisyyttä tarvitsen, niin kyllä minun täytyy joku lähelle päästää. 

Reilu kuukausi sitten sain yhteydenoton viime syksyiseltä deitiltä. Yllätyin, hämmästyin, ilahduin. Ihminen oli ja on hyvin puoleensa vetävä, jotain sellaista mitä en pysty vastustamaan. Toisaalta myös hyvin ristiriitainen ihminen. Äärimmäisen itsenäinen ja joissain tilanteissa jääräpäinen. Tiedän että jokin hänessä ja hänen käyttäytymisessään aktivoi jonkin kipupisteen minussa ja siksi hän niin vastustamaton on. Minä en tiedä miksi hän minuun yhteyttä otti ja en osaa sitä edes kysyä. En varmaankaan uskalla, en ehkä halua kuulla vastausta. En tiedä miksi se pelottaa. Nyt viestittelemme päivittäin, välillä viestit ovat huomioivia, mutta välillä väkisellä väännettyjä joista jää vain kummallinen fiilis. Tässä kun luen kirjoittamaani, niin tulee sellainen olo että nyt kannattaisi vain lopettaa yhteydenpito ja juosta karkuun lujaa. Näin minä neuvoisin jos joku minulle samaa tulisi kertomaan. Ehkäpä se olisikin järkevä ratkaisu, toisin kuin flirttailun jatkaminen. 

Viikko lomaa edessä. Siivoan kotiani, kun mihinkään ei voi mennä. Laitoin viime viikolla asuntohakemuksen menemään, jotenkin en tunne tätä asuinaluetta enää hyväksi. Turvattomuus on saanut suuren jalansijan elämässäni. Haluaisin käydä kaupassa ilman pelkoa siitä, että joku ihminen minua vahingoittaisi. Alueella on lisääntyvässä määrin ollut ongelmia ja minua pelottaa.