Rauhallinen sunnuntai. Soitin isälleni onnittelut ja nyt mietin mille alkaisin. Kauppaan voisi kohta lähteä, pikkuisen raitista ilmaa. Ja sen jälkeen voisi aloitella villasukkien teon. Sellaiset pitkävartiset voisi kokeilla tehdä, jos vain osaan. 

Tutustuin reilu kuukausi sitten uuteen ihmiseen. Tässä ajassa olemme ehtineet olla erossakin jo kaksi viikkoa ja nyt olen tullut siihen tulokseen ettemme me samoja asioita halua. Minä olen hyvinkin kiinnostunut miehestä, hän on kaikkea sitä mitä haluaisin. Mutta minä en varmasti herätä samoja tuntemuksia hänessä. Aina jossain vaiheessa hänen suojamuurinsa nousevat ylös ja hän katoaa ulottumattomiin. En saa vastakaikua ja se tuntuu pahalta. Tämä on hyvin selkeä merkki siitä, ettei tämä tule toimimaan. Helpompaa lopettaa leikki heti alkumetreillä, niin ei tarvitse kärvistellä sydänsurujen kanssa jonkun ajan päästä. Harmi, koska heti ensi kohtaamisella tämä mies sytytti minut liekkeihin. Ja se on harvinaista minulle. Ehkäpä hän osuikin johonkin minun kipupisteeseen ja siksi se tuntui niin tutulta. 

Toinen mies, tämä ystävä, on nyt alkanut osoittamaan tunteita minua kohtaan. Miksi nyt, kun minulla ne loppuivat jo loppukesästä. Ilmeisesti paniikki ja pelko laittavat miehen nyt puhumaan. Itsestä tuntuu kurjalta hänen puolestaan, kun en enää siitä tunteesta kiinni saa. Eri tahtiin tapahtuu kaikki, milloinkaan ei näemmä saman tahtisuutta löydy. Ehkä tässä tapahtui liikaa, ehkä sain rauhassa ajatella asioita ja miettiä mitä haluan. Varahenkilön paikka ei vain ole minua varten.

Mutta nyt vaatteet päälle ja lumiseen maisemaan tarpomaan. Hyvää isänpäivää 😊