En päässyt hakemaani työpaikkaan. Hieman harmitti, mutta nyt keskityn tulevaan muuttoon. Tuntuu että ympärillä käy jatkuva pyörre, kaikkien läheisten elämä on muutosten kourissa. Toinenkin vanhemmista lapsista lähtee eri paikkakunnalle. Olo on haikea, mutta ei enää tällä kertaa niin vaikea ja ristiriitainen. Raivasihan toinen jo polun reilu vuosi sitten. Tiedän että tämäkin lapsi tulee selviämään ja pärjäämään. Tälle paikkakunnalle jää enää nuorin opettelemaan omaa elämää. Minne lie vie hänen tiensä vuoden päästä. 

Odotan innolla oman elämäni alkua. En ole koskaan aiemmin asunut ja elänyt yksin, aina on ollut kumppani tai lapset. Tulevaisuudessa minun ei tarvitse huolehtia kuin omasta elämästäni. Tuntuu oudolta ajatukselta, mutta myös hyvältä. En ole vastuussa enää kenenkään muun vaatehuollosta tai ruokkimisesta. Käyn kaupassa jos huvittaa, siivoan silloin kun haluan, teen ruokaa jos minulla on nälkä. Saan olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta, omasta rauhasta. 

Leukakipu on palannut takaisin ja tulossa on hoitoneuvottelu, että mitä asialle aletaan tekemään. Toivon hartaasti että pääsen leikkaukseen vihdoin ja viimein. Olen väsynyt ja tympääntynyt tähän jatkuvaan jäytävään särkyyn. Syöminen sattuu, puhuminenkin on välillä hankalaa. Suu ei aukea kunnolla ja tuskastun, kun en saa ruokaa kunnolla laitettua suuhun. En halua olla lääkkeitten varassa näiden kipujen kanssa, ei se mikään ratkaisu ole popsia niitä jatkuvasti vain kivun poistamiseksi. Tähän täytyy tulla loppu jossain vaiheessa.

Välit miehen kanssa ovat muuttuneet aina vain enemmän kaverillisiksi. Puhumme toki päivittäin, mutta hyvin arkisista asioista.  Tunteista ei puhu enää kumpikaan eikä meidän tulevaisuudesta. Se juna meni jo. Tällä hetkellä tuntuu että olen saanut hyvän ystävän tilalle ja näin on hyvä. Tilanne toki saattaa muuttua sitten kun jompikumpi kumppanin löytää. Mutta se on sitten sen ajan murhe. 

Ulkona kaunis ja lämmin ilma, jospa vaikka lenkille lähtisin.