Helteet sitten tuli, kylläpä nyt kelpaisi lomailla mutta kun ei. Toisaalta on ollut kiva olla töissäkin, on vähän rauhallisempaa. Saa rauhassa tehdä töitä eikä kukaan hoputa ja kiilaa. Tälläiseen voisi melkeinpä tottua. Huomenna loppuu haku siihen työpaikkaan, jota hain. Mielenkiinnolla odotan, että pääsenkö haastatteluun asti. En toki tiedä, että ottaisinko paikan jos sen saisin. Se tietäisi kuitenkin hyppyä tuntemattomaan. Kerroin miehelle työhakemuksestani ja hänen reaktio oli häkeltynyt. Toki hän kannusti asiassa, mutta painotin etten tätä ole tehnyt hänen vuokseen. Eipähän tule paineita siitä että hänen täytyisi jotain muuttaa elämässään. Koska nyt muutaman viikon aikana olen huomannut ettei meidän tunteet ole yhtä syviä. Itse olen laittanut itseni likoon, mutta nyt on paljastunut ettei toinen ihan yhtä varma tunteistaan olekaan. Kipinä on hiipunut ja huomaan etten pysty täyttämään miehen kaikkia tarpeita. Tämä meidän suhteemme ei vain näytä riittävän hänelle. Tavallaan aika surullista, mutta täytyy ajatella realistisesti. Välimatka on mitä on ja minulla ei ole enää ala-ikäisiä lapsia, nämä asiat vain vaikuttavat. Olen tutustunut hänen lapsiinsa ja mitään suurempaa draamaa ei ole vielä ollut enkä itse pidä ongelmana että hänellä lapsia on. Mutta nämä asiat meidän keskusteluissa välillä pyörivät paljonkin. Ehkäpä se taas onkin niin, että on liian paljon yhteen soviteltavaa. Ja haluaako kumpikin niitä sovitella. Tahdon asioitahan nämä ovat.

En ollut viime viikonloppuna miehen luona enkä todennäköisesti mene tänäkään viikonloppuna. Annan nyt tilaa. Ja haluan kyllä itsekin nyt rauhassa miettiä, että miten tätä on viisainta jatkaa. On minulla miestä ikävä, iso ikävä onkin. Mutta en halua jälleen kerran olla sillä varasijalla sitä "Oikeaa" odottaessa. Siksi on helpompi siirtyä syrjään ennenkuin käy kipeää. Nyt tällähetkellä tuntuu että pystyn tästä selviämään ilman romahdusta. Ehkäpä olen oppinut suojaamaan jo itseäni. Näin ainakin uskon nyt. Ja eihän sitä tiedä mitä päätämme kun rauhassa tykönämme asioita mietimme.