Tänään sain kutsun työhaastatteluun. Kolmea paikkaa olen hakenut; yhteen en päässyt, yhdestä ei ole kuulunut mitään ja tähän yhteen nyt sitten menen haastateltavaksi. Jännittää. Hirveästi. Ensin reaktioni oli että jeeesss, mutta hetken päästä aloin epäilemään kykyjäni. Entä jos en opi? Entä jos en tutustu uusiin työkavereihin? Entä jos en viihdykään? Jos menenkin ojasta allikkoon? Asenteeni näemmä on sellainen, että paikka on minun. No rehellisesti sanottuna olen kyllä todella vahvoilla nykyisen työni vuoksi, mutta en toki voi tietää muiden hakijoiden taustoista. Onkohan tämä aivan hullua edes haaveilla muunlaisesta työstä. Toisaalta tämä toisi tervetullutta vaihtelua elämääni. Uusia haasteita, uusia asioita, uusia ihmisiä. Nykyisiä työkavereita varmasti kaipaisin, mutta heistä valtaosaa kyllä näkisin edelleen. Jospa nyt ottaisin vain avoimen mielen mukaani haastatteluun ja heittäytyisin. Jännittää, pelottaa, mutta nyt tässä kirjoittaessa alkaa taas innostuskin nostamaan päätään. 

Tänään alkoi leukasärky uudelleen ja toivon että kipu häviäisi. Vaihtoehdot leuan suhteen alkavat olla vähissä, seuraavaksi ilmeisesti joudutaan kirurgisiin toimenpiteisiin. Mutta olen siihen valmis jollei tämä jatkuva särky muuten lopu. En jaksa enkä kestä tätä jäytävää kipua, joka säteilee koko leukaluuhun korvan ja kaulan lisäksi. Kipu estää syömisen ja pahimmillaan puhumisenkin. Välillä en voi nukkua oikealla kyljellä, koska leuan ei kestä osua edes tyynyyn. Tämä vaiva on tuskastuttava ja en toivoisi tätä pahimmalle vihamiehellekään. 

Nyt täytyy alkaa etsimään työtodistukset, että on valmiina tarvittaessa.