Sunnuntai. Rauhallinen, hyvä viikonloppu takana. Olemme neljästään lasteni kanssa viettäneet aikaa ruokaa tehden ja Netflixiä katsellen. Ihanan tuttua. Nyt sitten alkaa henkinen valmistautuminen työviikkoon. Toivon hartaasti ettei tuleva viikko ole samanlainen kuin menneet. Jos nyt saisi rauhassa tehdä töitä. Hakemistani työpaikoista ei ole kuulunut mitään, en siis päässyt edes haastatteluun asti. Täytyy siis jatkaa tutkailua. Tai sitten laajentaa haku muihinkin kaupunkeihin. Sekään ei ole pois suljettu ajatus. 

Tänään olen lueskellut keskustelupalstoja. Paljon ajatuksia herättäviä kirjoituksia löysin. Jäin pohtimaan nettideittailua ja sitä, kuinka vaikeaa se nykyään tuntuu olevan. Kuinka ihmisistä on tullut kertakäyttötavaraa. En tarkoita sitä, että pitäisi tyytyä vain johonkin, mutta vaatimukset ovat nousseet vuosien saatossa. Johtuuko se siitä, että ihmiset ovat tottuneet olemaan yksin ja siihen omaan elämään on hankalaa päästää ketään. Omalla kohdallani tuo tottumus on kyllä totta ja siksi en mitään ole enää aikoihin hakenut. Viime viikolla kuuntelin työkaverin juttelua siitä, mitä hän puolisonsa kanssa tekee ja tunsin sellaisen elämän täysin vieraaksi. En osannut millään kuvitella itseäni vastaavaan tilanteeseen. Miksi? Suljenko minä itse itseltäni onnen mahdollisuuden pois? Toisaalta tunnen olevani hyvin onnellinen näin, ei minulta mitään puutu. Kummallisia ajatuksia päässä siis taas, johtuisiko keväästä. 

Ulkona on lämpöasteita, kesä lähestyy. Ensi kesänä menen lapsen luo ystävättäreni kanssa kaupunkilomalle. Kierrämme kaupunkia ajan kanssa ja tutustumme nähtävyyksiin. Tuo ajatus saa hyvälle tuulelle. Ja ensi kuun mökkireissu myös.