Vapaa päivä. Sain siivottua koko kodin ja nyt ansaittu lepohetki sohvalla, tiedä vaikka kohta päiväunet ottaisi. Outoa olla kotona keskellä viikkoa ja nähdä päivänvalo, kohta on kevät. Ja sitten kesä. Olen niin kurkkuani myöten täynnä näitä kylmiä ilmoja ja lunta, en pidä talvesta yhtään. 

Siivotessani kuuntelin samalla musiikkia ja soittolistalla oli pari kappaletta, jotka herättivät muistoja menneestä. Yksi kappaleista oli sellainen, jota kuuntelin paljon eron jälkeen ja itkin. Sanat vain osuivat sen hetkiseen tilanteeseen liiankin hyvin. Nyt kuunnellessani kappaletta muistin sen tuskan mitä silloin koin ja tunsin. Tänään tuli tunne että halusin lohduttaa silloista minääni ja kertoa, että minä selviän vielä. Silloin ei siltä tuntunut, näin vain sen hetken tuolloin. Toinen kappale taas toi muiston yhdeltä keikalta, jolla exäni kanssa kävimme ja siinä sanoitus osui hyvin meihin kumpaankin. Tuo muisto ei käynyt kipeää, oikeastaan se tuntui vain hyvin neutraalilta ajatukselta. Siinä ajatellessani huomasin etten enää muista miltä exä näytti tai miltä hänen äänensä kuulosti, olen unohtanut jo nuo asiat. Aika on tehnyt tehtävänsä ja jos nyt häneen törmäisin, en tietäisi mitä sanoisin. Olisiko enää sanottavaa? 

Tällä viikolla tein jalkaprässissä oman ennätykseni ja leijuin pilvissä pari päivää sen johdosta. Mukava saada onnistumisen kokemuksia. Sunnuntaina seuraavan kerran salille. Huomenna saan lapseni toiselta paikkakunnalta luokseni, maailma on pikkuisen nyt murjonut häntä joten hän on äidin olkapään tarpeessa.