Nyt on kesäloman reissu varattu, lähden lapseni kanssa viikoksi vanhemman lapseni luokse. Ihana kun on jotain kivaa odotettavissa. Saamme viettää yhdessä aikaa, tehdä jotain hetken mielijohteesta. Hyvä mieli vaikka reissuun on aikaa puolitoista kuukautta. Kiertelemme nuorimman kanssa varmaan kauppoja ja jos johonkin nähtävyyteenkin pääsisi tutustumaan. 

Ystävän kanssa täytyisi myös päästä jonnekin, lomamme vain menevät harmillisesti ristiin. Täytyy yrittää ainakin jokin viikonloppureissu tehdä, siitäkin saisi taas potkua arkeen. Jos jonkin mökin kuitenkin saisimme hommattua tai jokin kaupunkireissu. Ehkä se junalla vieraaseen kaupunkiin meno voisi olla hauskin, täytyykin alkaa tutkailemaan.

Huomenna kampaamoon ja sen jälkeen ystävien kanssa tavataan ja keksitään jotain kivaa. Tänään juttelin yhden ystäväni kanssa kauan puhelimessa ja jälleen kerran huomasin kuinka kiitollinen olen näistä ystävistäni. He eivät varmasti edes tajua, kuinka kiitollinen olen siitä, että he ovat jaksaneet minua tukea ja tsempata niinä mustimpina hetkinä. Niinä hetkinä, kun tuntui ettei vaan enää jaksa. He repivät minut ulos kotoa märehtimästä, takaisin elämään. Kuuntelivat, kun soittelin karkottaakseni yksinäisyyttäni. Kukaan näistä ei sanonut koskaan, ettei nyt ole aikaa. Aina löytyi aikaa.

Nyt on pakko lähteä nukkumaan, raskas viikko takana ja nyt uni tulee enemmän kuin tarpeeseen.