Kävinpä eilen ravintolassa. Ihan yksin. Itseasiassa oli mielenkiintoista seurailla ihmisiä ja heidän toimintaansa. Siinä kun aikansa istui ja katseli, oli helppo nähdä ketkä oli haku päällä, kuka oli kaveriporukassa ja kenen deitti jätti tulematta. Niin ja ketkä olivat kumppanin kanssa liikkeellä. Haku päällä olevia oli noin puolet, katseet seuloivat ihmismassaa intensiivisesti. Oli miehiä ja naisia. Sen huomasin, että valitettavasti kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet. Monet miehet eivät vain yksinkertaisesti huomanneet naisten vinkkejä, teki mieli käydä tönäisemässä että heräisivät. Ja sama toisinpäin. Toki sitten oli sellaisiakin yritelmiä, että yritettiin iskeä selkeästi saavuttamatonta. Kaveriporukassa olevat juhlijat olivat hupaisaa seurattavaa. Itsekin tuli hyvälle tuulelle heitä seuratessa. Deitin ohikan kohteeksi joutuneet olivat tavallaan surullisia katsottavia. Ensin selataan puhelinta into pinkeänä, tuijotetaan ovea jännittäen. Aikaa kuluu, puhelin pysyy tiukemmin kädessä, ilme muuttuu kireämmäksi ja lopulta olemus lysähtää vähäksi aikaa. Sitten kasataan itsensä, vedetään ehkäpä hymy naamalle vähäksi aikaa ja sitten häivytään vähin äänin. Kyllä tämä ihmisten pariutuminen on vaikeaa. Niin ja minä, minä sain istua ihan rauhassa tuolillani ilman häiriötekijöitä. 

Kuuntelin soittavan bändin keikan ja kävelin kotiin. Yö oli suhteellisen lämmin jo, ilman käsineitä pärjäsi. Tänään lenkille ystävän kanssa ja valmistautumaan uuteen viikkoon. Ensi viikolla yhden lapsen elämä muuttuu radikaalisti ja uudet tuulet alkavat hänelle puhaltamaan.