Aurinko paistaa ja ilma on lämmin. Pyörätiet alkavat olla sulana ja hanget kutistuvat silmissä. Kohta on kesä ♡

Yksi lapsistani on suurten muutosten edessä ja ne muutokset pelottavat häntä. Tulevaisuus pelottaa hänellä, vaikka omasta katsanto kulmasta ne pieniä asioita ovat jotka huolettavat. Mutta ymmärrän kyllä, että totutut rutiinit on hankala hylätä. Hänen elämänsä tulee muuttumaan paljon ja minä olen tyytyväinen jos hän nuo muutokset saa toteuttaa. Toki äidin huoli taustalla jyskyttää, mutta tiedän että hän tulee pärjäämään. 

Nuorimmalla lapsella on nyt ollut seesteisempää, varmaan vaikuttaa tämä pimeyden väistyminen. Toivon ettei siihen epätoivoon tarvitse enää vajota. Jospa pahin olisi nyt selätetty, ehkä lopullisesti. 

Leukakipu on ja pysyy, botox piikeistä ei ollut loppujen lopuksi apua. En tiedä mitä tämän ongelman kanssa enää voi tehdä, ehkä vain oppia elämään. Olisi niin kiva saada edes yksi päivä ilman jäytävää kipua. 

Tänään huomasin, että auringonpaisteen mukana tuli menojalan vipatus. Tekisi mieli lähteä ihmisten ilmoille, nauttimaan musiikista. Mutta en lähde, aion olla kotona ja käydä huomenna shoppailemassa. Salillakin voisi käydä ja lapsen kanssa lenkillä. Sunnuntaina ulkoilemme ystävän kanssa, aiomme mennä pitkälle kävelylenkille. Eli vietän kuitenkin hyvin terveellisen viikonlopun läheisteni kanssa, parhaassa mahdollisessa seurassa.