Tänään nauroin ystävieni kanssa omalle elämälleni. Nauroin vaikka ei tässä oikeastaan mitään huvittavaa ole pääsääntöisesti. Jokaisella lapsella on omassa elämässään isoja muutoksia ja myllerryksiä. Yksi kipuilee oman olonsa ja elonsa kanssa. Toinen muuttaa toiselle puolelle Suomea töiden perässä. Kolmannella muuttuu elämä toisen ratkaisujen myötä. Jokainen kaipaa tukea ja kannustusta, jonkun joka valaa uskoa heihin ja vakuuttaa että elämä kantaa, jonkun joka vahvana pysyy. Ja en ole kuitenkaan varma, että jaksanko olla vahva loputtomasti. Entä jos minun polvet alkavat nytkähdellä, kuka minut sitten ylös nostaa? Minun on nyt vain laitettava laput silmille ja mentävä eteenpäin vaikka pelkällä tahdonvoimalla. Asia jolle nauroimme oli, että tästä puuttuu enää mojova parisuhdekriisi ja sitten tämä paketti olisi täydellinen. No, sitä kriisiä ei onneksi ole eikä tule. Luotan, että sitten kun minä tipahdan, niin ystäväni minut ylös repivät keinolla millä hyvänsä. Ja kyllä tämä jonain päivänä selkenee, kaikella on aikansa.