Viikon olen mietiskellyt tätä omaa oloa ja eloa. Miettinyt sitä, että olisiko tässä elämässä sittenkin jollekin sopivalle miehelle tilaa. Haaveillut siitä tunteesta, mitä tunsin viikko sitten nukkuessani toisen ihmisen vieressä. Ilmeisesti ihon ikävä alkaa kasvamaan nyt pikkuhiljaa. Kun joku vain pitäisi kiinni. Tuntisi toisen kädet ympärillä. 

Missä ihmeessä minä voin tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä muuttaa tätä eloani? En keksi ensimmäistäkään keinoa. Ravintolassa toki voi jutella, mutta olen aika skeptinen sellaisten juttujen kantavuuteen. Salilla käy pääsääntöisesti naisia. Töissäkään en törmää uusiin ihmisiin. Kaupassa? Ulkona kävellessä? Deittipalstoilleko tässä täytyy taas mennä? Se vaihtoehto ei vain tunnu hyvältä enää. En tiedä. Mutta surulliseksi tämä välillä mielen vetää. Tätäkö tämä tulee olemaan loppuelämän? Tai no ei tietenkään tule olemaan, kohta tämä ihon ikävä menee taas ohi ja lopetan turhat haihattelut. Ehkäpä kohta taas huomaan ne kaikki hyvät puolet elämässäni ja asiat menevät oikeaan tärkeysjärjestykseen. Ja tilanne taas rauhoittuu.