Lattiaremontti päällä ja kaikki mahdollinen ängetty yhteen huoneeseen. Ahdasta, tukalaa, kaikki hukassa. Tänään valmistuu yksi huone lisää ja pääsen vihdoinkin omaan sänkyyni nukkumaan. Onneksi tämä remontti etenee sujuvasti ja tätä kaaosta ei kauan kestä; pääsiäiseksi saan aivan uuden näköisen kodin <3 Ihanan vaalea lattia, joka valaisee huoneita entisestään.

Mökkireissu meni mukavasti, ilmat olivat mitä mainioimmat. Aurinko paistoi ja onnistuin sunnuntaina jopa naamani polttamaan. Hiljaisuus oli jälleen kerran korvia huumaavaa ja kuinka upean näköisiä lumiset puut olivatkaan. Niinkuin sokerilla kuorrutettuja leivoksia. Taas voi sanoa, että on sielu ja silmät levänneet. Teimme ruokaa, saunoimme, nautimme takan lämmöstä ja vain olimme. Nukuimme hyvin ja nyt taas jaksaa vähän eteenpäin. Ensi kesänä menemme ystävän kanssa lapsinemme jollekin toiselle mökille, otamme kamerat mukaan ja käymme patikoimassa. Siitä tulee kivaa.

Tuolla mökkireissulla kävi jossain vaiheessa mielessä, että millaista se olisi käydä jonkun mukavan miehen kanssa reissussa. Viettää romanttista yhteistä aikaa. Varmaan ihan kivaa olisi, mutta mutta.. kun ei ole sellaista miestä. Minulta kysyttiin jossain vaiheessa tuolla deittipalstalla pyöriessäni, että millaista seuraa haen. Jäin jo silloin miettimään tuota. En osannut edes sanoa, että mitä haen. Kun keksin jonkin syyn, löysin samantien syyn miksen tarvitse seuraa. Viihdyn yksin, en tarvitse elättäjää, olen tietyllä tavalla erakko etten halua jakaa ajatuksiani kenenkään kanssa, seksihalutkin ovat hävinneet kokonaan. Mutta siltikin joskus iltaisin nukkumaan mennessä tuntuu, että olisi kiva kun joku selkää vasten painautuisi. Ja sitten se tunne häviää yhtä nopeasti kuin tuleekin. Ja huomaan, että mukavampaa nukkua yksin eikä tarvitse tapella tilasta tai peitosta. 

Tulevalle keikalle seurueeseemme tulee minulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä, mutta uskon että illastamme tulee todella hauska ja viihdyttävä.