Töiden, salin ja kauppareissun jälkeen en ole saanut tänään juurikaan muuta aikaiseksi. Tai teinhän minä ruuan ja pesin koneellisen pyykkiä. Muuten olenkin maannut viltin alla sohvalla ja tuijottanut televisiota. Ja kohta alkaa viikon kohokohta; Sohvaperunat. Jalat meinaavat olla kipeänä, eilen Bodypump ja tänään jalkatreeni. Mutta nyt huomasin että painoja saa salilla jo nostaa huoletta isommaksi, voimaa siis alkaa olla...jaloissa. Kädet sen sijaan on edelleen pullataikinaa; ei voimaa eikä jaksamista. Niissä taitaakin olla paljon työmaata edessä. Jospa nyt viikonlopun aikana saisin vaikka kahvakuulaa heiluteltua kotona, pikkuisen lisätreeniä. Ensi viikolla käyn inbody-mittauksessa, katsotaan onko tulosta alkanut tulemaan. Puoli vuotta sitten tulokset olivat aika lohduttomia. 

Ystävä soitti ja juttelimme kuinka saamattomia me nykyään olemme, vaikka olisi mahdollisuus mennä niin silti nökötämme kotona television äärellä. Ei ole kumma jos elämä ei muuksi muutu. Siinä jutellessa tulimme siihen tulokseen, ettemme ainakaan läheisriippuvaisia ole kun yksin paremmin viihdymme. Ei tähän arkeen enää oikeastaan osaa edes kuvitella kumppania. Toki välillä huomaan kaipaavani läheisyyttä ja kosketusta, mutta nekin tuntemukset ovat vähentyneet ajan mittaan. Ei siis jatkuvaa läheisyyttä, vaan ihan edes halaus joskus. Ja ehkä hyvää seksiäkin, kyllähän sekin joskus kelpaisi. Eli olisiko se vain sellaista satunnaista ihon kaipuuta. Jossain vaiheessa se toisen ihmisen kaipuu oli suurempi. Nyt kun tähän olotilaan ja elämään on tottunut, niin ei osaa enää edes kaivata toista ihmistä. En tiedä pitäisikö tuosta olla huolissaan vai ei. 

Huomenna shoppailemaan lapsen kanssa ja sunnuntaina vesijumpan jälkeen on taas kaikki lapset koolla. Tehdään hyvää ruokaa ja katsotaan jotain leffaa. Ja kohta nukkumaan, ihana kun saa nukkua huomenna niin pitkään kuin haluan.