Tänään jäi vesijumppa väliin ja alan kohta kotitreenin tekemään sen vastineeksi. Nukuin taas hyvät yöunet ja muutenkin fiilis on ollut mahtava. Sain koko lapsilauman koolle ja teimme yhdessä nachopeltiä. Hieman liian suolaista minun makuuni, mutta hyvää ja helppoa. Oli kiva viettää aikaa porukalla ja tuijotella piirrettyjä yhdessä. Jutella ja nauraa. Olen onnekas kun olen noin ihanat lapset saanut. Isommat neuvoivat nuorinta kesätyöhakemusten tekemisessä. Toivottavasti hän nyt saa jonkun kivan paikan itselleen kesälomalla ja voisi tienata hieman taskurahaa. 

Verokorttiasiankin sain hoidettua aamupäivällä. Veroprosentti ei ole kohtuuton, ei päätulossa eikä sivutulossa ja nyt se keikkatyö tulee jopa kannattamaan. Toivottavasti ensi viikonlopuksi tulee nyt keikkoja tarjolle, että pääsee niitä tekemään. Onneksi näitä ammatteja on itselle siunaantunut, että voi tietotaitoaan hyödyntää. Jospa nyt saisin jotain sukanvarteenkin jemmaan. Toisaalta nyt olisi hyvä alkaa jo säästämään, jos meinaamme ulkomaille lähteä neljästään puolentoista vuoden päästä. Leikittelimme ajatuksella, että menemme lasteni kanssa New Yorkiin. Katsoimme jotain videota sieltä ja siitä se ajatus sitten lähti. 

Huomenna taas sorvin ääreen ja töiden jälkeen salille. Mukava aloittaa työviikko näistä fiiliksistä.