Ulkona pakkasta melkein kaksikymmentä astetta, mutta aurinko onneksi paistaa. Kohta on kevät. Olo tuntuu pirteältä ja energiseltä, joko hyvin nukutun yön jälkeen tai auringonvalon vuoksi. Tänään lähden pojan kanssa ulos syömään, kunhan vain saan kotihommat tehtyä. Päivänmittaan voisi jonkinlaisen kotijumpan tehdä ja harjoitella oikeaa tekniikkaa askelkyykkyyn jumppaa varten. Eli ihan kiva päivä tulossa. 

Olen käynyt kaksi kertaa treffeillä erään miehen kanssa. Ihan kiva ihminen, mutta... Jostain syystä tämäkään ei toimi. Olen yrittänyt tarkastella omaa toimintaani ja asenteitani, jos vika olisi vain minussa. Olen yrittänyt olla niin avoimin mielin kuin vain on mahdollista, mutta siltikään en tunne vetoa miestä kohtaan. Olen ajatellut, että jospa se veto tulee ajallaan, mutta ei sitä taida tulla. Turhaa tuhlata hänen aikaansa, siltä tämä vaikuttaa. Jokin kumppanin kaipuu minussa varmasti on, kun kuitenkin yritän, mutta on hankala löytää sellaista ihmistä joka tähän minun kuviooni sopii. Ehkäpä minun on viisainta lopettaa etsiminen, näin tämä on tulkittava.

Olen huomannut, että vuosien kuluessa olen muuttunut itsekin. En halua mitään melkein kivaa, pärjään ilmankin. Olen tullut tietyllä tavalla siis ehdottomaksi. Olen myös miettinyt, että kykenenkö joustamaan toisen toiveiden vuoksi. Pidänkö omasta itsenäisyydestäni kynsin hampain kiinni? Uusiin ihmisiin tutustuminen on raskasta ja uuvuttavaa. Niinkuin työhaastatteluissa kävisi, kun treffeille menee. Ja myyntipuheet eivät ole koskaan olleet minun vahvin alueeni. Ja miksi minun pitäisi itseäni "markkinoida", enkö voisi vain riittää sellaisena kuin olen? Riitämättömyyden tunne, sieltähän se kirosana taas putkahti... No, tämmöistä tämä nyt on. Ehkäpä keskityn vain tähän omaan pieneen lokerooni, niin ei tarvitse päätä vaivata.

Nyt pyykkikonetta tyhjentämään. Ja sitten ulos aurinkoon ja pakkaseen.