Mökkireissu takana. Mukavaa ja rentouttavaa oli, ulkoilua ja käytiinpä jopa baarissa parilla. Saunottiin ja tehtiin hyvää ruokaa. Juteltiin ja mietittiin syntyjä syviä. Katseltiin muurahaisten valloitusmarssia mökin lattioilla, pöytätasoilla ja yritettiin polttaa tuoksukynttilöitä peittääksemme homeen hajun. Eli mökki itsessään oli äärimmäinen pettymys. No tietääpähän ettei tuonne enää ikinä mene. Seuraava reissu suunnitteilla tammi-helmikuulle. Ja sitten onkin ihan selkeä suunnitelma, että mitä sillä reissulla teemme. Lähdemme katsomaan mökkikunnan yöelämää ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Uusissa ympyröissä, ilman oman kotipaikan painolastia. Jospa sillä tavalla tutustuisi johonkin uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen tai edes tutustuisi uusiin ihmisiin. 

Keskustelimme yksin olosta ja elämisestä. Ystävätär toki on jo kauemmin yksin elänyt kuin minä. Puhuimme siitä, että olisihan se kiva jos olisi joku ihminen tulevina vuosina, niinä vanhuuden vuosina. Tukena ja turvana, välittämässä, seurana. Puhuimme siitä, kuinka vaikeaa on luottaa uusiin ihmisiin ja kuinka työlästä tutustuminen tässä iässä on. Heittäytymisen taito on kadonnut tai ainakin hyvin piilossa. Mitä vaatii toiselta ihmiseltä ja kuinka kyyniseksi itse on muuttunut. Millainen sen toisen ihmisen pitäisi olla. Kumpikin päätyi loppujen lopuksi siihen, ettei sillä ulkonäöllä ole paljonkaan väliä jos vain muuten jutut synkkaisivat. Itse en osaa kuvitella mitään 24/7 suhdetta. Ei minulla ole aikaa, työpäivän päätteeksi täytyy kotihommat hoitaa ja ehtiä omiin harrastuksiin. Minulla olisi ilmeisesti aikaa vain joka toinen viikonloppu keskittyä suhteeseen. En halua mitään puolituttuja kotiini tuoda lapsen nähtäväksi, vaikka lapseni ei mikään pieni olekkaan. Mutta olisiko sitä aikaa sittenkin arkena, jos vain joku kolahtaisi kunnolla. Tiedä häntä. 

Tänään on kulunut puoli vuotta erosta. En muista enää miltä exän ääni kuulostaa. Varmaankin tunnistaisin ulkonäöltä jos vastaan kävelisi. En näe enää unia hänestä, en edes niitä painajaisia. Välillä kaipaan niitä yhdessäolon hetkiä,mutta tiedän etten kaipaa häntä, vaan yleensäkin jotakin ihmistä vierelle viettämään aikaa kanssani. Sellaista tasaista ja turvallista olemista, kun tietää olevansa hyväksytty ja haluttu. Ehkäpä minun täytyy tuolle asialle jotain alkaa tekemään.

Mutta nyt keitän kuitenkin kahvit omassa keittiössäni, jossa ei muurahaiset pitkin pöytiä juokse.