Tämä päivä ei ollut mikään maailman paras päivä töissä. Tai oli se ihan hyvä iltapäivään asti ja sitten minun yli käveltiin lahjakkaasti. Päätöksiä tehdään ilman minun mielipidettä, minua koskevia päätöksiä. Suututtaa. Ajattelin alkaa etsimään uutta työpaikkaa. Tällähetkellä se tuntuu todella hyvältä ajatukselta. Lapsi laittoi linkin aamulla työpaikasta, jonka siinä vaiheessa päivää sivuutin naureskellen. Nyt illalla olen tutkinut ilmoitusta tosissani. Palkka olisi hieman parempi, mutta työ olisi määräaikainen. Nykyinen työni on vakituinen ja se painaa vaakakupissa aika paljon. Mutta en jaksa tällaistakaan työilmapiiriä kovin kauan. Työstä katoaa ilo. Varmaankin viikonloppuna väsään hakemuksen. 

Huomenna pikkujoulut. Vaatteita olen yrittänyt etsiä kaapeista epätoivoisena, kaikki vaatteeni vain ovat tylsiä. Ei ole blingblingiä, ei väriä, ei säväytä. Mustia ryysyjä kaapit pullollaan. Aikani kun mallasin vaatteita peilin edessä päädyin mustiin housuihin ja oranssi mustaan paitaan. Ei mitenkään jouluista, mutta enhän joulusta edes perusta. Lapselle tuumasin, että jospa laitan kokonaan mustat vaatteet. Lapsi kysyi että hautajaisiinko olen menossa. Eli ei kokonaan mustaa siis. 

Kauhealla kiireellä joutuu kotiin huomenna tulemaan töistä, että ehtii valmistautua iltaan. Kynnet on lakattu, korvakorut on etsitty, kengät kaivettu esille. Korvakoruja etsiessä löysin lipastosta exäni antamat korut; Talon sydän käädyn ja korvakorut. Niinkuin rasiassa sanottiin, kestävän rakkauden merkki. Katselin niitä ja mietin että mitä teen niille. Ne eivät tunnu enää kuuluvan minulle vaikka minulle ne on ostettu. En pysty niitä enää käyttämään, se ei vaan tunnu oikealta, mutta en voi niitä roskiinkaan heittää. Pitäisikö minun palauttaa ne antajalle? Myydä ne? Antaa jollekin vastaantulijalle yllätyslahjana? Eihän ne ole kuin kauniita koruja, mutta en tiedä miksen niitä pysty pitämään. Se ei vaan tunnu hyvältä. Miten joku koru voi herättää tuollaisia ajatuksia?

Kohta nukkumaan ja huomenna on kivaa edessä.