Tänään väsyttää. Olen uupunut fyysisesti, turta henkisesti. Mikään ei kosketa, on sellainen hällä väliä-fiilis. Tänään huomasin jossain vaiheessa ajattelevani, että ehkä näin pitikin käydä. Että heräisin. Että huomaisin oman tilanteeni ja oman pahan oloni. Että saisin korjata itseni. Tänään huomasin myös ensimmäisen kerran ajattelevani ilman katkeruutta ja kateutta entisen mieheni uutta elämää. Ensimmäisen kerran näiden neljän kuukauden aikana pystyin sanomaan itselleni ettei minua edes kiinnosta, en välitä, en halua tietää onko hän onnellinen vai onneton. Se ei ole minun ongelmani, eikä minun tarvitse ymmärtää. Ja tänään oli ensimmäinen hetki, kun huomasin ettei minulla ollut edes ikävä.

Olen sellainen takertuja-tyyppi. Takerrun ihmisiin, niihin jotka satuttavat. Miksi, en tiedä. Joskus olen jäänyt jumiin sellaiseen ihmiseen, joka oli tyly ja ilkeä. Suostuin kaveri-statuksella kuuntelemaan hänen sydänsurujaan, loukkauksiaan ja ivaa. Nyt jälkikäteen ihmettelen suuresti miksi moiseen koskaan suostuinkaan. Miksi suostua itkumuuriksi, jos palkkana on vain kipu. Silloinkin muistan ajatelleeni, että miksei toinen huomaa kuinka loukkaa. Mutta suutani en saanut auki, että sen olisin ääneen sanonut. Liian kiltti. Kiltteys ei ole hyve, se on kirous. Ainakin minulle, koska minun yli on niin helppo kävellä. Ja minun tunteet ja tarpeet helppo sivuuttaa. 

Muistan, että minullakin oli viisi vuotta sitten hyvä itsetunto. Nyt haikeudella mietin, kuinka saan takaisin sen rautaisen asenteeni. Viidessä vuodessa onnistuin hukkaamaan itseni ja itsetuntoni viimeisimmän suhteemme aikana. Pakko kuitenkin myöntää, että nyt jo on parannusta tilanteeseeni tullut ja olen hieman saanut tsempattua itseäni. En koe niin vastenmieliseksi itseäni kuin aiemmin ja jopa näen niitä hyviäkin puolia itsestäni. Ehkäpä minä pikkuhiljaa kykenen rakastamaan itseäni. Näkisin kauneutta myös itsessäni. Ja on minulla ainakin ihanat lapset, joiden tiedän rakastavan minua. He uskaltavat sen ääneen sanoa. Lapsistani voin olla ylpeä, olen kasvattanut pojistani ajattelevia, puhuvia ja tunteensa näyttäviä nuoria miehiä. Niinkuin he joskus sanovat: Päässä pyörii muutakin kuin silmät. 

Eilen lainaamani Timantti-kirja ei ole vielä tässä vaiheessa matkaani toimiva. Siirryinkin sitten lukemaan ensin Itsetunto kuntoon opusta. Ainakin alku ollut mielenkiintoinen.